Mitä on tehtävä?

Istuin tässä tammikuussa Gaidar-forumissa täyden salin lehtereillä ja kuuntelin amerikkalaista historioitsijaa Steven Kotkinia (joka sivumennen sanoen on julkaissut jo kaksi aivan erinomaista osaa tekeillä olevasta Stalin-trilogiastaan). Kotkin osallistui sessioon, jonka otsikko oli käännetty englanniksi ”The October of 1917: 100 years later”, kun venäjänkielisessä otsikossa esiintyi myös sana opetukset (уроки), lieneekö tämän sanan ohittaminen ollut freudilainen lipsahdus kääntäjältä. Kotkin oli yksi kymmenestä podiumilla olleista historijoitsijoista - joista peräti kahdeksan oli ei-venäläistä - ja esiintyi edukseen puhumalla lyhyesti. Hän esitti neljä teesiä Venäjästä: 1) Venäjä on kansakunta, joka kokee itsellään olevan kaitselmuksen antaman tehtävän (providential power). 2) Venäjän kapasiteetti ei ole riittävä toteuttamaan tätä annettua tehtävää. 3) Aika ajoin vallassaolija(t) pyrkivät kuromaan em. resurssivajeen umpeen modernisoimalla Venäjää väkisin tuoden sinne läntisiä toimintatapoja ja 4) pyrkimys vahvaan valtioon johtaa siihen, että valta keskittyy yhdelle ihmiselle – ja tämä sitten tarkoittaa, että vallassaolijaa ei saa kritisoida, koska silloin tule kritisoineeksi koko valtiota.

Yksinkertaistus niin kuin kaikki mallit, mutta varsin tehokas sellainen. Salistakaan ei kuulunut yhtään vastalausetta.

Kohdassa kaksi mainittu resurssivaje on varmasti asia, joka pitää Venäjän valtaeliittiä öisin valveilla (ainakin vertauskuvallisesti), koska tavoitteiden ja resurssien välinen kuilu ei paranna millään tavalla yhteiskunnan vakautta. Tämän ristiriidan toi esiin aika moni puhuja em. forumin muissakin sessioissa; yhdessä lukuisista paneeleista todettiin, että ”on vaikea olla maailmanvalta, jos tuottaa kolme prosenttia maapallon BKT:sta”.

Mitä on tehtävä, kysyi Lenin kirjansa otsikossa aikanaan?[1] Vastaus on suuresti kiinni siitä, keneltä sattuu kysymään. Mielenkiintoisen näkökulman tarjoaa Alexander Auzan[2], joka tuo öljyn ja kaasun rinnalle kolme tekijää, jotka voivat merkittävästi vaikuttaa Venäjän talouden vastaiseen kehitykseen. Nämä ovat 1) ihmisiin liittyvä henkinen pääoma, 2) suuren pinta-alan tarjoama potentiaali sekä 3) Neuvostoliiton perintönä saatu militääriteknologiaan liittyvä osaaminen.

Kun pohtii kohtia yksi ja kaksi, tulee helposti esiin se ympyrän neliöimistä muistuttava haaste, joka presidentti Putinilla ja hänen lähipiirillään on: millä saada nuoret ja luovat aivot kehittämään uusia tuotteita, jotka lopultakin tekisivät Venäjästä muunkin kuin energialähteen ja samalla kontrolloida sekä pitää kurissa kaikkea tietovirtaa, joka ihmisten välillä kulkee? Haasteeseen tuovat omat lisänsä oikeuslaitoksen toimimattomuus sekä valtion kaikkivoipaisuus taloudessa.

Ilmeistä on, että ongelma on tunnistettu ja tunnustettu. Tämä tuli selvästi esiin esimerkiksi presidentti Putinin äskeisessä kansakunnan tilaa koskevassa puheessa, jonka taloutta koskeva osio jäi paljon vähemmälle huomiolle kuin aseteknologian kehitystä ja kansainvälisiä suhteita käsitellyt toinen puoli. Oman ryytinsä tuo myös se, että inhimillisen pääoman kasvattamiseen liittyvät teot kantavat hedelmää pitkäiskuisesti, eikä pitkän aikavälin suunnitelmallisuus ole ollut venäläisten poliitikkojen vahvuuksia historian saatossa. 

[1] Itse asiassa Lenin lainasi tämän nimen N.Tshernyshevskin romaanista.

[2] Alexander Auzan: “Revolutions and evolutions in Russia: In search of a solution to path dependence problem”, Russian Journal of Econimics, December 2017

Haluavatko venäläiset muutosta? ja mihin suuntaan?

Sinikka Parviainen, East Office

Vaikka Venäjällä maaliskuussa 2018 pidettävien presidentinvaalien lopputulos näyttää varmalta, vaalien alla on silti ollut merkittävästi keskustelua sekä yhteiskunnallisista että talouden uudistuksista. Moskovan Carnegie instituutin ja riippumattoman Levada Center:n  elokuussa 2017 tekemän kyselytutkimuksen mukaan yli 80 % haastatelluista venäläisistä haluavat muutosta nykytilanteeseen joko radikaalisti (42 %) tai vaiheittain (41 %) ja vain 11 % haastatelluista oli tyytyväisiä nykytilanteeseen.

Eniten radikaalia muutosta haluavat huonommin toimeentulevat, huonosti koulutetut ja pienillä paikkakunnilla asuvat yli 55-vuotiaat, jotka ovat jääneet jälkeen muun väestön tulokehityksestä. Yllättävintä kyselytutkimuksessa on kuitenkin nuorten venäläisten haluttomuus muutokseen. Alle 25-vuotiaiden ryhmässä on vähiten vastaajia, joiden mielestä radikaalit muutokset ovat tarpeellisia, ja 15 % nuorista on sitä mieltä, että mitään muutoksia ei tarvita. Tutkimuksessa arvioidaan, että nuorten haluttomuus muutokseen johtuu sitä, että nuorilla on vain kokemuksia nykyisestä hallinnosta ja nykyhallinnon kannatus nuorten parissa on Venäjän keskiarvoa suurempaa. Muutoshalut kuitenkin kasvavat merkittävästi 25 ikävuoden jälkeen, kun vastaajilla on omaa perhettä ja vastuu omasta urasta.

Vuonna 2014 eräs tunnettu Venäjän talouden tutkija argumentoi Putinin suosion korreloivan vahvasti öljyn hinnan kanssa, ja jos öljyn hinta laskee merkittävästi, Putinin lähtölaskenta alkaa. Öljyn hinta lähti laskuun vuonna 2014 ja siitä eteenpäin, mutta Putinin suosio pysyi korkealla. Presidentin suosiota ovat ylläpitäneet Venäjän voimannäytöt ja lännen vastareaktiot globaalissa politiikassa, mitkä tulivat kuin tilauksesta niille monille Venäjällä, jotka ovat haikailleet Venäjän ja Neuvostoliiton suuruuden perään.

Olisiko kuitenkin tämä voimapolitiikka-kortti jo käytetty, kun Venäjällä on jo neljä vuotta heikkoa talouskehitystä takana ja ennusteet eivät lupaa korkeita öljyn hintoja? Saman tutkimuksen mukaan maan johdon tärkein tehtävä on venäläisten mielestä parantaa kansalaisten tulotasoa ja hyvinvointia (25% vastaajista) ja sosiaaliturvan parantaminen (17 %), mutta vain 3 % pitää Venäjän suurvalta-aseman pönkittämistä tärkeänä. Tämä voi indikoida, että venäläiset haluavat tasaisempaa tulonjakoa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta pelkän rahallisen tulon kasvattamisen sijaan. Menestyvät moskovalaisetkin katsovat, että maan johdon tulisi keskittyä enemmän sisä- kuin ulkopolitiikkaan. Vuonna 2017 venäläisten palkat ovat kasvaneet kyllä huikeaa vauhtia ja inflaatio on ennätysalhaalla, mutta väestön reaaliset käytettävissä olevat tulot ovat jatkaneet laskuaan. Lisäksi 50 % vastaajista näkee valtion tärkeimpänä kehityskohteena olevan terveydenhuollon parantamisen ja top kolmosessa on myös koulutuksen parantaminen (31 % vastaajista). Tämän perusteella Venäjän johdon tulisi nyt tehdä Venäjästä myös sisäisesti vahva pelkän kovan ulkokuoren sijaan kaikkien venäläisten hyvinvointia nostamalla. Mistään pohjoismaisen hyvinvointivaltion ihannoinnista ei kuitenkaan ole kyse: ihannevaltioina nousevat esiin autoritaariset ja öljyrikkaat Arabiemiraatit ja Saudi-Arabia.

Demokraattiset oikeudet ja liberaalit uudistukset eivät suurta osaa venäläisistä vieläkään kiinnosta, mutta yllättäen (vilpillisetkin) vaalit nähdään tärkeänä instituutiona kertoa mielipiteensä ja halunsa muutokseen. Yhteensä 43 % uskoi vaalien olevan tärkeä muutoksen väline ja tähän sisältyi paljon nykyiseen hallintoon kriittisesti suhtautuvia ryhmiä.  Aktiivisempaan ja radikaalimpaan poliittiseen aktivismiin taas ei tunnu tämän tutkimuksen mukaan olevan laajaa kannatusta. Paljon on esitetty pelkoja ja uhkakuvia, mitä tuleman pitää Putinin jälkeen. Ehkä muutos Venäjällä – mihin tahansa suuntaan - tapahtuukin vuoden 2024 jälkeen perinteisempää tietä?

 

Keskimääräistä onnellisemmat venäläiset

 Jari Jumpponen  East Office/22.1. 2018

Jari Jumpponen

East Office/22.1. 2018

Hemingwayn sanoin onnellisuuteen vaaditaan hyvä terveys ja huono muisti, Abraham Lincoln taas oli sitä mieltä, että ”ihminen on juuri niin onnellinen kuin päättää olla”. Jos kaikki onnelliset perheet ovat toisensa kaltaisia, ovatko kansatkin?
 
The World Happiness Reportin (2017) tulosten mukaan Norja, Tanska ja Islanti ovat maailman onnellisimmat maat. Viidentenä oleva Suomi ei jää kauas – asteikolla 0-10 onnellisuutemme on 7,47 kun se kärkimaa Norjassa on 7,54. Ruotsi on vertailun kymmenes (7,28). 
 
Mutta ovat venäläisetkin keskimääräistä onnellisempia. Venäjä on 152 maan vertailun 50:s tuloksella 5,96, kun globaali keskiarvo on 5,36. Itse asiassa Venäjän tulos on tasoissa Italian kanssa ja päihittää mm. Japanin, Liettuan, Latvian, Romanian, Viron, Turkin ja Kiinan.
 
Venäläisen VTsiom-tutkimuslaitoksen mukaan venäläisten onnellisuus nousi keväällä 2017 huippuunsa sitten Neuvostoliiton hajoamisen – 85% vastaajista kertoi olevansa onnellisia, mikä tarkoittaa yhtä onnetonta viittä onnellista kohden. Sosiologit muistuttavat, ettei venäläisillekään onni ole rahallista – samalla kun onnellisuusmittarit ovat plussalla, on virallisten tilastojen mukaan yli 20 miljoonaa kansalaista köyhyysrajan alapuolella. Onnellisuuden keskeisimmät komponentit ovat Venäjällä perheen yleinen hyvinvointi (33%) ja normaali terveystilanne (22%). Perheet ja ystävät muodostavat turvaverkon, jonka varassa taloudellisten vaikeuksien yllättäessä venäläinen selviytyy – vain 4% vastaajista kertoo luottavansa valtion tulevan hätiin. 
 
Monien mittarien mukaan Venäjä on kehittynyt valoisammaksi elinympäristöksi. Syntyvyys ylitti kuolleisuuden ensi kerran Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 2013. Lapsikuolleisuus on pudonnut - tuhatta syntynyttä kohden vuonna 2000 kuoli 15 alle yksivuotiasta, vuonna 2015 vastaava luku oli alle 7. Luvut kertovat terveydenhoidon kehittymisestä – eivätkä ne jää enää paljoa jälkeen vaikkapa Yhdysvalloista. Samassa ajassa venäläisten itsemurhat ovat vähentyneet puoleen, alkoholimyrkytysten aiheuttamat kuolemat neljäsosaan ja väkivaltaiset kuolemat yhteen kolmasosaan – toki lähtötasot olivat korkeat, mutta nykytilanne on jo lähellä Suomen lukuja väestömäärään suhteutettuna. 
 
Venäläisen miehen odotetaan tätä nykyä elävän noin 66-vuotiaaksi, kun vielä 2000 miesten odotettavissa oleva elinikä oli 59 vuotta. Alueelliset erot ovat tässäkin merkittävät – Ingushetiassa miesten odotetaan elävän 76-vuotiaiksi kun Tuvan ja Tshukotkan alueella jäädään edelleen alle 60 vuoden. 
 
Italialaisten ja japanilaisten miesten odotettavissa olevat eliniät ovat yli 80 vuotta, vaikka onnellisuusvertailussa nämä eivät yllä Venäjän edelle. Ehkä onni ei olekaan yhtä kuin pitkä elämä – vuosiltaan vähäisempikin voi kenties olla sisältörikkaampi?
 

Sattuvasti sanottua

Sattuvasti sanottua

Kun aikoinani ryhdyin 1980-luvun puolivälissä uudestaan opiskelemaan venäjän kieltä silloisen työnantajani kustantamilla yksityistunneilla sain opettajaltani lahjaksi kirjan, jossa oli erilaisia sananparsia (поговорки). Myöhemmin olen oppinut huomaamaan, että venäläisillä on melkein joka tilanteeseen osuvasti sopiva sanonta. Valitettavasti kirja on matkan varrella hukkunut johonkin.

Venäläinen Seinäjoki

Suomalaisena on helppo tiedostaa, että Moskovan ja Pietarin suurkaupunkien lisäksi Venäjällä on huonojen teiden riivaamaa maaseutua ja Siperiaa. Moskovassa ja Pietarissa asuu venäläisistä kuitenkin vain joka kymmenes ja maaseudullakin vain joka neljäs. Tutkan alle jäävät usein vähemmän kiinnostavat ympäristöt, joissa valtaosa kuuluisista tavallisista ihmisistä asuu. Keitä ja missä nämä ihmiset sitten ovat?

Stalin vs. Putin?

Stalin vs. Putin?

Venäläinen Levada-tutkimuslaitos julkaisi aiemmin tänä vuonna uusimmat tulokset seurantatutkimuksesta, jota on tehty vuodesta 1989 lähtien. Kyselyssä 1600 vastaajaa pyydetään nimeämään 10 maailmanhistoriaan kaikkina aikoina eniten vaikuttanutta henkilöä. Tiedotusvälineet uutisoivat tuloksia otsikoiden Stalinin olevan Putinia suositumpi. Mutta mitä itse asiassa venäläiset vastasivat – ja mitä heiltä kysyttiin?

Uusia ja uudistuneita johtajia

Uusia ja uudistuneita johtajia

Venäläiset ovat kovia keskustelemaan ja spekuloimaan. Yksi asia, josta ei kuitenkaan juuri spekulaatiota saa aikaiseksi on se, kenestä tulee maan seuraava presidentti. Vaikka presidentti Putin selkeästi mielellään yllättää nimityksillään ja toimillaan, on vaikea nähdä tilannetta, jossa hän ei astuisi neljännen kerran ehdolle ja tulisi neljännen kerran valituksi. Venäjäksi sanotaan ”родина зовёт” eli isänmaa kutsuu ja silloin on mentävä.