Vaikka Venäjällä maaliskuussa 2018 pidettävien presidentinvaalien lopputulos näyttää varmalta, vaalien alla on silti ollut merkittävästi keskustelua sekä yhteiskunnallisista että talouden uudistuksista. Moskovan Carnegie instituutin ja riippumattoman Levada Center:n  elokuussa 2017 tekemän kyselytutkimuksen mukaan yli 80 % haastatelluista venäläisistä haluavat muutosta nykytilanteeseen joko radikaalisti (42 %) tai vaiheittain (41 %) ja vain 11 % haastatelluista oli tyytyväisiä nykytilanteeseen.

Eniten radikaalia muutosta haluavat huonommin toimeentulevat, huonosti koulutetut ja pienillä paikkakunnilla asuvat yli 55-vuotiaat, jotka ovat jääneet jälkeen muun väestön tulokehityksestä. Yllättävintä kyselytutkimuksessa on kuitenkin nuorten venäläisten haluttomuus muutokseen. Alle 25-vuotiaiden ryhmässä on vähiten vastaajia, joiden mielestä radikaalit muutokset ovat tarpeellisia, ja 15 % nuorista on sitä mieltä, että mitään muutoksia ei tarvita. Tutkimuksessa arvioidaan, että nuorten haluttomuus muutokseen johtuu sitä, että nuorilla on vain kokemuksia nykyisestä hallinnosta ja nykyhallinnon kannatus nuorten parissa on Venäjän keskiarvoa suurempaa. Muutoshalut kuitenkin kasvavat merkittävästi 25 ikävuoden jälkeen, kun vastaajilla on omaa perhettä ja vastuu omasta urasta.

Vuonna 2014 eräs tunnettu Venäjän talouden tutkija argumentoi Putinin suosion korreloivan vahvasti öljyn hinnan kanssa, ja jos öljyn hinta laskee merkittävästi, Putinin lähtölaskenta alkaa. Öljyn hinta lähti laskuun vuonna 2014 ja siitä eteenpäin, mutta Putinin suosio pysyi korkealla. Presidentin suosiota ovat ylläpitäneet Venäjän voimannäytöt ja lännen vastareaktiot globaalissa politiikassa, mitkä tulivat kuin tilauksesta niille monille Venäjällä, jotka ovat haikailleet Venäjän ja Neuvostoliiton suuruuden perään.

Olisiko kuitenkin tämä voimapolitiikka-kortti jo käytetty, kun Venäjällä on jo neljä vuotta heikkoa talouskehitystä takana ja ennusteet eivät lupaa korkeita öljyn hintoja? Saman tutkimuksen mukaan maan johdon tärkein tehtävä on venäläisten mielestä parantaa kansalaisten tulotasoa ja hyvinvointia (25% vastaajista) ja sosiaaliturvan parantaminen (17 %), mutta vain 3 % pitää Venäjän suurvalta-aseman pönkittämistä tärkeänä. Tämä voi indikoida, että venäläiset haluavat tasaisempaa tulonjakoa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta pelkän rahallisen tulon kasvattamisen sijaan. Menestyvät moskovalaisetkin katsovat, että maan johdon tulisi keskittyä enemmän sisä- kuin ulkopolitiikkaan. Vuonna 2017 venäläisten palkat ovat kasvaneet kyllä huikeaa vauhtia ja inflaatio on ennätysalhaalla, mutta väestön reaaliset käytettävissä olevat tulot ovat jatkaneet laskuaan. Lisäksi 50 % vastaajista näkee valtion tärkeimpänä kehityskohteena olevan terveydenhuollon parantamisen ja top kolmosessa on myös koulutuksen parantaminen (31 % vastaajista). Tämän perusteella Venäjän johdon tulisi nyt tehdä Venäjästä myös sisäisesti vahva pelkän kovan ulkokuoren sijaan kaikkien venäläisten hyvinvointia nostamalla. Mistään pohjoismaisen hyvinvointivaltion ihannoinnista ei kuitenkaan ole kyse: ihannevaltioina nousevat esiin autoritaariset ja öljyrikkaat Arabiemiraatit ja Saudi-Arabia.

Demokraattiset oikeudet ja liberaalit uudistukset eivät suurta osaa venäläisistä vieläkään kiinnosta, mutta yllättäen (vilpillisetkin) vaalit nähdään tärkeänä instituutiona kertoa mielipiteensä ja halunsa muutokseen. Yhteensä 43 % uskoi vaalien olevan tärkeä muutoksen väline ja tähän sisältyi paljon nykyiseen hallintoon kriittisesti suhtautuvia ryhmiä.  Aktiivisempaan ja radikaalimpaan poliittiseen aktivismiin taas ei tunnu tämän tutkimuksen mukaan olevan laajaa kannatusta. Paljon on esitetty pelkoja ja uhkakuvia, mitä tuleman pitää Putinin jälkeen. Ehkä muutos Venäjällä – mihin tahansa suuntaan – tapahtuukin vuoden 2024 jälkeen perinteisempää tietä?