Istuin tässä tammikuussa Gaidar-forumissa täyden salin lehtereillä ja kuuntelin amerikkalaista historioitsijaa Steven Kotkinia (joka sivumennen sanoen on julkaissut jo kaksi aivan erinomaista osaa tekeillä olevasta Stalin-trilogiastaan). Kotkin osallistui sessioon, jonka otsikko oli käännetty englanniksi ”The October of 1917: 100 years later”, kun venäjänkielisessä otsikossa esiintyi myös sana opetukset (уроки), lieneekö tämän sanan ohittaminen ollut freudilainen lipsahdus kääntäjältä. Kotkin oli yksi kymmenestä podiumilla olleista historijoitsijoista – joista peräti kahdeksan oli ei-venäläistä – ja esiintyi edukseen puhumalla lyhyesti. Hän esitti neljä teesiä Venäjästä: 1) Venäjä on kansakunta, joka kokee itsellään olevan kaitselmuksen antaman tehtävän (providential power). 2) Venäjän kapasiteetti ei ole riittävä toteuttamaan tätä annettua tehtävää. 3) Aika ajoin vallassaolija(t) pyrkivät kuromaan em. resurssivajeen umpeen modernisoimalla Venäjää väkisin tuoden sinne läntisiä toimintatapoja ja 4) pyrkimys vahvaan valtioon johtaa siihen, että valta keskittyy yhdelle ihmiselle – ja tämä sitten tarkoittaa, että vallassaolijaa ei saa kritisoida, koska silloin tule kritisoineeksi koko valtiota.

Yksinkertaistus niin kuin kaikki mallit, mutta varsin tehokas sellainen. Salistakaan ei kuulunut yhtään vastalausetta.

Kohdassa kaksi mainittu resurssivaje on varmasti asia, joka pitää Venäjän valtaeliittiä öisin valveilla (ainakin vertauskuvallisesti), koska tavoitteiden ja resurssien välinen kuilu ei paranna millään tavalla yhteiskunnan vakautta. Tämän ristiriidan toi esiin aika moni puhuja em. forumin muissakin sessioissa; yhdessä lukuisista paneeleista todettiin, että ”on vaikea olla maailmanvalta, jos tuottaa kolme prosenttia maapallon BKT:sta”.

Mitä on tehtävä, kysyi Lenin kirjansa otsikossa aikanaan?[1] Vastaus on suuresti kiinni siitä, keneltä sattuu kysymään. Mielenkiintoisen näkökulman tarjoaa Alexander Auzan[2], joka tuo öljyn ja kaasun rinnalle kolme tekijää, jotka voivat merkittävästi vaikuttaa Venäjän talouden vastaiseen kehitykseen. Nämä ovat 1) ihmisiin liittyvä henkinen pääoma, 2) suuren pinta-alan tarjoama potentiaali sekä 3) Neuvostoliiton perintönä saatu militääriteknologiaan liittyvä osaaminen.

Kun pohtii kohtia yksi ja kaksi, tulee helposti esiin se ympyrän neliöimistä muistuttava haaste, joka presidentti Putinilla ja hänen lähipiirillään on: millä saada nuoret ja luovat aivot kehittämään uusia tuotteita, jotka lopultakin tekisivät Venäjästä muunkin kuin energialähteen ja samalla kontrolloida sekä pitää kurissa kaikkea tietovirtaa, joka ihmisten välillä kulkee? Haasteeseen tuovat omat lisänsä oikeuslaitoksen toimimattomuus sekä valtion kaikkivoipaisuus taloudessa.

Ilmeistä on, että ongelma on tunnistettu ja tunnustettu. Tämä tuli selvästi esiin esimerkiksi presidentti Putinin äskeisessä kansakunnan tilaa koskevassa puheessa, jonka taloutta koskeva osio jäi paljon vähemmälle huomiolle kuin aseteknologian kehitystä ja kansainvälisiä suhteita käsitellyt toinen puoli. Oman ryytinsä tuo myös se, että inhimillisen pääoman kasvattamiseen liittyvät teot kantavat hedelmää pitkäiskuisesti, eikä pitkän aikavälin suunnitelmallisuus ole ollut venäläisten poliitikkojen vahvuuksia historian saatossa. 

[1] Itse asiassa Lenin lainasi tämän nimen N.Tshernyshevskin romaanista.

[2] Alexander Auzan: “Revolutions and evolutions in Russia: In search of a solution to path dependence problem”, Russian Journal of Econimics, December 20171 LIKES