Venäläisiä eniten kuohuttanut aihe tänä kesänä ei ollutkaan maassa järjestetty jalkapallon maailman Cup, mikä vaikutti ainakin jalkapalloa ymmärtämättömän näkökulmasta sujuneen hienosti, vaan samaan aikaan julkituotu ehdotus eläkeiän nostosta. Hallitus ehdottaa naisten eläkeiän nostamista 55 vuodesta 63 vuoteen 2034 mennessä ja miesten eläkeiän nostoa 60 ikävuodesta 65 vuoteen 2028 mennessä alkaen vuodesta 2019. Tämä ehdotus menikin jo ensimmäisessä käsittelyssä läpi Duumassa (lain voimaantuloon tarvitaan kolme käsittelyä ja presidentin puumerkki), mutta sittemmin kansalaisten valtava vastustus on alkanut lehtitietojen mukaan huolettamaan maan johtoa eikä presidentinkään suosio ole selvinnyt kuivin nahoin kansalaisten vihan ryöpsähdyksistä.
Eläkeiän nosto ei ole tietenkään koskaan suosittu reformi, vaikka siihen liittyisi myös eläkkeiden nostaminen. Uudistuksesta vastaava ministeri Maksim Topilin on ehdottanut eläkkeiden sitomista indeksiin, joka olisi suunnilleen kaksi kertaa inflaation verran, ja siten venäläisten nykytasollaan hyvin vaatimattomat eläkkeet (keskimääräinen eläke vuonna 2017 oli noin 120 euro kuussa) kasvaisivat myös reaalisesti. Tästä huolimatta venäläiset ovat yllättävän innokkaasti lähteneet vastustamaan eläkereformia ja kyselytutkimusten mukaan vastustuksen syy ole niinkään se, että ei ymmärrettäisi reformin syytä (ikärakenne ja eläkerahaston rahojen riittävyys) vaan ollaan eri mieltä valtion viime vuosien rahan käytön kohteista.
Riippumaton tutkimuskeskus Levada tutki kesällä venäläisten suhtautumista eläkereformiin ja kyselyn mukaan 89 % venäläisistä vastustaa sitä ja samalla venäläisten halukkuus osallistua protesteihin kasvoi korkeimmalle tasolleen sitten 1990-luvun (heinäkuussa 69 % näkee protesteihin osallistumisen mahdollisena). Eläkereformia koskevan kyselytutkimuksen mukaan kansalaiset ymmärtävät kyllä hyvin, että venäläiset vanhenevat kiihtyvään tahtiin ja että yksinkertaisesti rahaa ei ole: jo nykyisellään vain 60 % eläkkeistä pystytään maksamaan valtion eläkerahastosta ja loput eläkkeet joudutaan kattamaan federaation budjetista. Kansalaisia kuitenkin harmittaa se, mihin valtion rahoja on käytetty viime vuosina sen sijaan, että niitä voitaisiin käyttää omiin kansalaisiin. Erityisiä rahareikiä ja kalliita turhakkeita mainitaan olevan esimerkiksi yllä mainitut jalkapallon MM-kisat, Sotshin olympialaiset sekä sodat Syyriassa ja Ukrainassa. Mutta eikö näiden ”projektien” pitänyt olla juuri ne Venäjän (ja sen presidentin) suuruutta korostavat asiat ja lisätä maan johdon arvostusta kotimaassa?
Lisäksi kansalaisia suututtaa (kaikissa ikäryhmissä sekä köyhemmissä että keskiluokkaisemmissa tuloluokissa) suuryritysten ja oligarkkien tukeminen, virkamiesten palkkojen nostaminen ja jatkuvat korruptioskandaalit. Levadan tutkijat kirjoittavat, että näin yhteneväistä vastustusta jotain tiettyä reformia kohtaan ei ole aikaisemmin havaittu heidän arvionsa mukaan Venäjällä. (Toisaalta oman käsitykseni mukaan näin suuria reformeja ei ole juuri vakavasti yritettykään Neuvostoliiton romahduksen jälkeen ja nyt on jo osittain myöhäistä.) Samaan aikaan venäläiset ovat huolissaan terveydestään: monet haluaisivat tehdä töitä, mutta pelkäävät ettei terveys riitä.
Kansallistunnon pönkitys on saattanut toimia aikoina, kun samalla kansalaisten elinolot ja tulot ovat kohentuneet ja tulevaisuus näyttää valoisalta myös omille lapsille. Kansallistunnon nostatuksen onkin ylläpitänyt presidentin suosiota Krimin jälkeisen laman ajan 2014-16, mutta sillä ei enää voida täyttää kansalaisten vatsoja ja kukkaroita. Presidentti Putinin suosio on Levadan mukaan tippunut Krimin jälkeisen ajan pohjalukemiin 67 %:iin, kun vielä ennen eläkeuudistuksen ilmoitusta suosio huiteli 80 %:n paikkeilla. Venäläisten käytettävissä olevat tulot eivät ole vielä toipuneet vuoden 2013 tasolle, vaikka palkkatulot ovat kasvaneet jo vuoden 2017 alusta. Samalla kansalaisten jo historiallisestikin suuri epäluulo maansa virkamiehiä ja esimerkiksi Duumaa kohtaan paistaa kyselytutkimuksissa ja vahvoja huhuja liikkuu, että virkamiehet tai Duuman edustajat saisivat poikkeuksen eläkeikää nostettaessa, mikä on raivostuttanut kansalaisia entisestään.
Vallanpitäjien tähän asti hyvin toiminut työnjako, missä pääministeri, hallitus ja virkamiehet ottavat vastaan kaiken loan, mitä politiikan muutoksista tulee kansalaisilta ja presidentti voi esiintyä hyvänä tsaarina ja mahdollisesti erottaa näytöstyyliin jonkun hallituksesta tai alueen johdosta. Samalla kun elintaso polkee paikallaan, rahaa käytetään kahteen eri sotaan ulkomailla ja järjestetään megaprojekteja turisteille, venäläisten on ymmärrettävästi vaikea luovuttaa lisää rahaa valtiolle ja luopua saavutetuista eduista.